fbpx
kissa harrastaa noseworkia

Nosework on harrastus, jossa kissa voi hyödyntää tarkkaa hajuaistiaan

Viiru-kissa kävelee ympäri olohuonetta kuin etsien jotain. Se nuuhkii ilmaa ja huonekaluja viiksikarvat väpättäen. Lopulta se hyppää sohvapöydän päälle ja löytää etsimänsä – pienen reikäkantisen peltirasian, jonka sisällä on laakerinlehtihydrolaatilla hajustettu huopatassu. Viiru harrastaa noseworkia.

Viiru etsii laakerinlehden hajua.

Nosework on mukavaa aktivointia kissalle ja se kehittää kissan itsevarmuutta. Haistelu on kissalle luontaista ja se käyttää mielellään nenäänsä. Noseworkissa kissan tehtävä on tutkia etsintäalue ja löytää piilotetut kohdehajut. Nosework sopii kaikenrotuisille ja ikäisille kissoille. Hajupiiloja voi tehdä omassa kodissa sisällä, ulkona tai muussa ympäristössä.

Nosework on yhdysvalloissa vuonna 2008 kehitetty laji. Alunperin laji kehitettiin rescuekoirille niiden itseluottamuksen kasvattamiseen, mutta pian se levisi muidenkin koiraharrastajien keskuuteen ja viime vuosina myös kissojen harrastukseksi. Noseworkissa etsitään eukalyptus-, laakerinlehti- ja laventelihydrolaatteja eli vesipohjaisia nestemäisiä hajuja. Etsintämuotoja ovat sisä-, ulko-, ajoneuvo- ja laatikkoetsintä.

Eläimen tehtävänä on etsiä hajuaistinsa avulla piilossa olevat hajukätköt ja ilmaista ne jollakin koulutetulla käytöksellä ohjaajalleen. Tavoitteena on, että ohjaaja osaa lukea eläimen elekielestä kätkön sijainnin.

Nosework -nimellä kutsutaan nimenomaan nestemäisten eukalyptus-, laakerinlehti- ja laventelihydrolaattien etsimistä, mutta samaan tapaan niin kissalle kuin koirallekin voi kouluttaa myös muita hajuja etsittäväksi, kuten teetä tai jotain maustetta. Myös ruuan etsiminen on yleensä mieluinen aktivointikeino eläimille.

Etsittävänä hajuna voi käyttää vaikkapa teetä, kahvia tai kanelia

Etsittävinä hajuina voi käyttää nestemäisiä hydrolaatteja, joita voi tilata netistä esim.  https://www.raindogs.fi tai ostaa Heiluvan Hännän myymälästä.  Eteerisiä öljyjä ei voi käyttää, koska ne ovat tuoksultaan liian voimakkaita ja eukalyptusöljy on kissalle hengenvaarallista. Hydrolaatti on tislattua vettä, jossa eteerisen öljyn osuus on hyvin pieni. Hajuina voi käyttää myös vaikkapa teetä, kahvia tai jotain maustetta, kuten kanelia. On tärkeää, että haju on selvästi tunnistettava, mutta ei kuitenkaan liian voimakas. 

Noseworkissa käytettäviä tarvikkeita
Nosework -harjoituksissa hydrolaatti imeytetään esimerkiksi huopatassuun ja se piilotetaan pieneen reikäkantiseen rasiaan.

Hydrolaatti on ravisteltava hyvin ennen käyttöä ja sitä imeytetään yksi tippa vanulappuun, huopatassuun, sideharson palaan tai vanupuikon päähän. Teen tai mausteen voi laittaa pieneen reikäkantiseen purkkiin tai kangasnyyttiin. Hajua käsitellessä kannattaa käyttää kertakäyttökäsineitä tai pinsettejä, jotta hajua ei leviä omiin käsiin ja muualle ympäristöön. Hajun lisäksi tarvitset naksuttimen ja makupaloja kissalle.

Harrastin noseworkia edesmenneen koiramme kanssa ja kävimme myös kilpailemassa lajissa. Koira oli äärettömän innostunut lajista ja innostus tarttui myös minuun. Ennen kuin aloitin noseworkin kissan kanssa, kuuntelin Heiluvan Hännän verkkoluennon “Kissojen nosework -harrastus”. Luento sisälsi paljon esimerkkivideoita kissan nosework -työskentelystä ja videoiden myötä vakuutuin kissojen hyvästä hajuaistista. Suomen hajuerottelu ry:n sivuilla olevan tiedon mukaan koiralla on hajusoluja noin 220 miljoonaa,  kissalla 200 miljoonaa ja ihmisellä vain 5 miljoonaa.

Kissan ehdollistaminen etsittävään hajuun

On eri tapoja opettaa kissalle etsittävä haju, mutta itse opetin sen samalla tavalla kuin koirallekin aikoinaan. Pudotin tipan laakerinlehtihydrolaattia huopatassuun ja huopatassun tyhjän pilttipurkin pohjalle. Kissa oli ehdollistettu naksuttimeen jo aiemmin. Kun kissa haistoi purkkia, naksautin naksuttimella ja annoin makupalan kissalle kädestä purkin päältä. Seuraavaksi näytin kissalle kahta pilttipurkkia, joissa molemmissa oli pohjalla huopatassu, mutta vain toisessa oli hajutippa. Naksautin ja palkkasin kissaa hajupurkin haistelusta.

Lue lisää kissan ehdollistamisesta naksuttimeen: Naksutin – tehokas apuväline kissankoulutuksessa

Muutaman harjoituskerran jälkeen siirsin hajustetun huopatassun pieneen peltirasiaan, jonka kannessa oli reikiä. Naksautin ja palkitsin kissaa makupalalla purkin haistelusta. Vähitellen siirsin purkkia kauemmas kissasta ja myös helppoihin piiloihin kissan ollessa läsnä. Tässä vaiheessa aloitin käyttämään myös vihjesanaa “Missä haju?”. Kehuin kissaa etsimisestä sekä haistelusta ja kissan löydettyä hajupurkin naksautin ja palkkasin. Palkkana käytin kissan herkkutikuista leikattuja pieniä paloja. 

Seuraavaksi tein niin, että piilotin ensin hajupurkin huoneeseen ja päästin vasta sitten kissan etsimään sitä “Missä haju?”- vihjeen saattelemana. Aluksi piilot olivat helppoja, jotta kissa sai onnistumisen kokemuksia eikä turhautunut. Ajoitin nosework -treenit ennen ruokinta-aikaa, joten kissalle tuli rutiini etsiä ensin haju ja sen jälkeen se sai palkaksi märkäruokaa rasiasta. 

Vähitellen olen piilottanut hajupurkkia vaikeampiin paikkoihin esim. laittanut sen kengän sisälle tai hieman korkeammalla oleviin piiloihin ja vaihdellut myös etsintäympäristöä eri huoneiden välillä. Olen pyytänyt myös muita perheenjäseniä piilottamaan hajun, jotta en itsekään tiedä missä se on. Viiru on hienosti löytänyt myös nämä kätköt. 

Viiru etsii kenkään piilotettua hajukätköä.

Seuraavaksi on tarkoitus  jättää peltirasia pois käytöstä ja liimata pelkkä hajustettu huopatassu seinään, lattiaan tai huonekaluun ja palkata kissaa hajun löytämisestä. Haju täytyy muistaa poistaa heti harjoituksen jälkeen ja kuljettaa ulkoroskikseen asti. Samaa siirrännäistä käytetään siis vain kerran. 

Edelleen olen yllättynyt, mutta myös vakuuttunut siitä, että kissoilla on todella hyvä hajuaisti ja sitä kannattaisi hyödyntää nykyistä enemmän. Kissa selvästi nauttii hajutyöskentelystä. Se aloittaa aina innolla etsimään hajua ja on todella mielenkiintoista seurata kissan työskentelyä. 

Myös toiset kissamme, Sissi ja Nelli, ovat kiinnostuneita hajusta ja olen naksuttanut ja palkannut niitä peltisen hajurasian haistelusta (rasian sisällä on siis huopatassu, jossa on yksi tippa laakerinlehtihydrolaattia). Pilttipurkkivaihe ei ole siis välttämätön harjoittelun alussa, vaan hajutyöskentelyn voi aloittaa myös suoraan hajurasialla.

Vinkkejä nosework-harrastukseen:

  • Kävele etsintäalueella pitkin poikin, jotta omaa hajuasi leviää ympäri etsintäaluetta, eikä kissa vain jäljestä suoraan jälkeäsi pitkin piilolle. 
  • Vaihtele kehosi asentoa ja suuntaa etsinnän aikana, mutta vältä osoittamasta kätkön suuntaan.
  • Kehu kissaa, kun se tekee töitä ja etsii hajua.
  • Sano kissalle etsinnän alussa vihjesana esim. Missä haju? / Etsi haju?
  • Helpota harjoitusta, kun etsintäympäristö on kissalle uusi.
  • Harjoittele etsimistä myös kissan ollessa valjaissa.
  • Anna jonkun muun ihmisen piilottaa haju. Silloin et voi ohjata kissaa hajulle ja sinun on luotettava kissan toimintaan.

Lue myös: Kissa-agility on hauska ja vauhdikas harrastus

Harrasta suppailua yhdessä kissan kanssa

“10 vinkkiä kissasi aktivointiin”

Miira Hellstenillä on vankka ammattitaito ja kokemus eläinten hajutyöskentelyn kouluttamisesta

Heiluva Häntä koira- ja kissakoulun perustaja Miira Hellsten on harrastanut noseworkia jo vuosia niin koiriensa kuin kissojensa kanssa. Miira on päätoiminen eläintenkouluttaja ja noseworkin ylituomari.

Miira haluaa auttaa löytöeläimiä ja parantaa eläinten asemaa ja hyvinvointia yhteiskunnassamme. Miiran luona asustaa aviomiehen lisäksi kolme koiraa ja kolme löytökissaa Viima, Tuisku ja Routa. Miira kertoo treenaavansa noseworkin lisäksi kissojensa kanssa myös agilitya ja temppuja. Kissat saavat ulkoilla valvotusti aidatulla pihalla ja ne nauttivat myös hihnalenkeistä.

Miira aloitti kissojen kanssa hajuerotteluharrastuksen piparminttuteen etsinnällä ja sen jälkeen siirtyi käyttämään hydrolaatteja. Miira suosittelee, että kissoilla kannattaa aloittaa laakerinlehtihydrolaatilla tai laventelilla ja harjoitella eukalyptuksella vasta viimeisenä, koska se on aika voimakkaan tuoksuinen kissan nenään. 

Laakerinlehtihydrolaattitippa on imeytetty huopatassun palaan ja laitettu piiloon. Viima tarkentaa upeasti hajupilvestä tarkan kohdan.

Miira ruokkii kissansa kolme kertaa päivässä ja ajoittaa koulutustuokiot juuri ennen kissojen ruokailua. Palkkioksi kissat saavat esimerkiksi erilaisia märkäruokia, broilerin sydäntä, luomukanaa, seitiä, turskaa tai pieniä määriä katkarapuja.

Miira kertoo, että kissojen kanssa edetään nosework -koulutuksessa hieman hitaammin kuin koirien kanssa, mutta koulutuksen pääperiaatteet ovat samat. Kissa ehdollistetaan kohdehajun haistelemiseen äänimerkin ja palkkion avulla. Palkkiomerkillä merkitään juuri se hetki, kun kissa tekee halutun asian ja palkkiomerkistä tulee aina seurata jokin kissan himoitsema palkkio, kuten superhyvää ruokaa. Merkki voi olla naksutin tai jokin muu klassisella ehdollistamisella ehdollistettu merkkiääni kuten psst, jep, jip, jes tai suun naksautusääni. Suulla tehtävä naksautusääni vapauttaa kädet muuhun toimintaan. Kuurolla eläimellä palkkiomerkkinä voidaan käyttää valomerkkiä.

Kissat eivät ole yhtä sosiaalisia kuin koirat, joten niiden kanssa Miira ei ole harjoitellut niin monissa eri paikoissa kuin koirien kanssa. Kissat ja koirat liikkuvat eri tavalla. Kissat mielellään kiipeilevät ja hyppivät, joten tätä ominaisuutta kannattaa myös hyödyntää hajuja piilotettaessa.

Laakerinlehtihydrolaattia on tippa vanupuikon päässä, joka on piilotettu korkealla olevaan piiloon. Hajupilveä on levinnyt ympäri kylpyhuonetta, mutta Tuisku löytää taitavasti kätkön.

Nosework edistää sekä kissan fyysistä että psyykkistä terveyttä

Miira kannustaa kissanomistajia kokeilemaan hajutyöskentelyä, koska siinä oppii tuntemaan oman kissansa hyvin, kissan ja omistajan suhde syvenee ja kissa saa mielekästä tekemistä. Treenatessa myös huomaa, jos kissan kunnossa on tapahtunut muutoksia. Jos kissa nukkuu paljon, usein ajatellaan, että se on tyypillistä käyttäytymistä kissalle. Liiallisen nukkumisen syynä voi kuitenkin olla sairautta, kipuja tai tylsistymistä. Kissa on saalistaja, joka kaipaa elämäänsä virikkeitä ja vaihtelua.

Miiran motivaatio kissojen kouluttamiseen pysyy yllä, kun hän saa kokea huikeita onnistumisen kokemuksia kissojensa kanssa. Treenien jälkeen kissat usein puskevat ja haluavat tulla syliin. 

Miiralla on suunnitteilla järjestää “Kissojen nosework harrastus” -hyväntekeväisyysluento vuonna 2021 yhteistyössä Rekku Rescue ry:n kanssa. Miira toivoo, että kissojen nosework -harrastajien määrä lisääntyisi tulevaisuudessa. Tulevia luentoja ja kursseja voi seurata Heiluvan Hännän nettisivuilta: https://www.heiluvahanta.fi/

Facebookista löytyy harrastajille myös oma ryhmä nimellä Nose Work -kissat.

Lähteet:

https://www.kennelliitto.fi/koiraharrastukset

www.wisenose.fi

Miira Hellstenin haastattelu 5.3.2021

1 ajatus aiheesta “Nosework on harrastus, jossa kissa voi hyödyntää tarkkaa hajuaistiaan”

  1. Paluuviite: Harrasta suppailua yhdessä kissan kanssa - Active Cat

Kommentointi on suljettu.